2017 otit ja annoit paljon.

2017 otit ja annoit paljon.

 

Vuosi 2017 tulee ihan just loppusuoralle. En voi sanoa, että tämä vuosi olisi parhain vuoteni mutta se on niin antanut kuin ottanutkin paljon.

Alku vuodesta jouduin luopumaan todella rakkaasta koirastani. Se oli raskaampaa kuin osasin kuvitella, vaikka tiesin, että näin kuuluu tehdä ja aika tulee koittamaan. Koirani oli jo 13,5 vuotias. Kuten hänen edeltäjänsäkin mutta ero oli siinä, että tämä koira oli minun ensimmäinen ikioma koirani. Nyt voin jo ajatella yhteistä elämäämme lämmöllä ilman että sydän revitään jokaisesta ajatuksesta täysin auki.

Myös terveyteni reistasi keväällä väärän kilpirauhaslääkityksen takia. Sappikivut ja jopa kova kuume näistä johtuen oli seuranani monesti kevään aikana. Lääke vaihdettiin mutta se on kuukausien tie, jotta olo ja terveys normalisoituivat. Samalla tein kovasti töitä yrittäjänä ja ajattelin että kun tästä selviän…..

Selvisinkin. Kesä meni jo paremmin ja pääsin rentoutumaan ulkomaille auringon alle. Tämä jos mikä on minulle sitä lomaa ja rentoutumisen aikaa. Kotona en oikein osaa rentoutua tarpeeksi hyvin. Matkustelu on minulle sydämen asia, vaikka en pääse kovin usein sitä toteuttamaan. Reissut myös tämän takia on minulle todella arvokkaita. Rakastan aurinkoa ja lämpöä. Hiekkarantoja ja erilaista kulttuuria sekä hyvää ruokaa mutta tärkeimpänä pidän kuitenkin turvallisuuden tunnetta.

Aloitin myös yrittäjä opinnot kesällä ja halusin olla hyvä työssäni. Tein paljon töitä, jotta tulisin nähdyksi omana itsenäni ja valmentajana joka tekee työtään sydämellä ja ymmärtää kokonaisvaltaista hyvinvointia. En kilpaile titteleillä tai saavutuksilla työssäni koska en ole niitä koskaan pitänyt ns. arvossa vaan puhdasta sydäntä ja välittämistä sekä osaamista. Ne ovat niitä mitä tahdon tuoda esiin. En vatsalihaksia ja isoa hauista. Vaikkei niissäkään ole vikaa tietenkään mutta kun on ikää, äiti sekä sairaudet joiden takia pitää osata kuunnella kehoa, arvostus asioihin muuttuu. Olen myös iloinen, että saan tehdä tätä työtä mistä nautin ja mikä tuntuu olevan se minun juttu. Lähihoitajan työstä on ollut enemmän kuin apua. Se tukee monella tapaa personal trainerin ja ravintovalmentajan työtä. Tietämys ihmiskehosta sekä sairauksista ei voi olla kuin plussaa.

ravintovalmennus jyväskylä

Syksyllä minulta repesi välilevyn ulkokuori. Sain äärettömän huonoa hoitoa, kävin töissä ja kuntoutin itseäni. Viikko sairaslomaa oli pakollinen, kun en pystynyt kävelemään, seisomaan tai istumaan. Ei hirvittävän paljon naurattanut mutta taas mentiin sisulla ja päättäväisyydellä eteenpäin harmaan kiven läpi. En antanut edes vaihtoehtoja. Selkäni on vanha ystäväni välilevypullistumineen. Entisen työn epä ergonomiset asennot alkoivat näkymään vuosien saatossa selän välilevyissä. Jälleen kerran olen onnellinen, että olen saanut vaihdettua työni siihen mikä on sydämenasiani. Auttaa muita.

Kaikesta on kuitenkin selvitty. Sisulla ja kovalla työllä ja päättäväisyydellä. Yrittäjän arki ei ole helpointa mutta se että saan tehdä milloin ja miten haluan asioita, on minulle enemmän kuin mitä saan palkkatyössä. Valintakysymys ja helpolla en tule pääsemään mutta tuntuu että se juuri tekee tästä niin loistavaa.

Vaikka vuosi 2017 otit ja annoit paljon. tuntuu että annoit enemmän.  Minulla on tunne, että ensi vuodesta tulee vieläkin loistavampi ja työntäyteinen. Haluan jatkaa tavallani valmentaa ja haluan että se minun tapa tulee esille. Ihmisen hyvinvointi lähtee ensisijaisesti korvien välistä, ei siitä kuinka lihaksikas, hoikka tai kaunis on. Vaan siitä mitä ja miten ajattelet ja hyväksyt asioita.

Suurin kiitos kuitenkin kuuluu minun asiakkaille. Kaikille niille joita olen saanut valmentaa vuonna 2017 tai ovat käyneet jumpissani. Ne ovat arvokkaita hetkiä ja kohtaamisia. Olen niin iloinen ja ylpeä jokaisen tekemisestä ja siitä että helpolla emme ole monenkaan kanssa päästy mutta joka kerta ollaan tehty asioita oikein ja saatu hyviä tuloksia.

personal trainer jyväskylä

Kiitos myös kaikille facebook seuraajilleni. Ne ovat yrittäjille kuin timantteja tähtien joukossa. Harva tulee ajatelleeksi miten iso asia se yksi tykkääminen ja kommentointi on, mutta kyllä se on meille tärkeää. Kiitos kuuluu myös kaikille yhteistyökumppaneille joiden kanssa olen saanut tehdä töitä ja projekteja. Kiitos myös Takomo Trainingille jossa saan aloittaa vuoden 2018 alusta työhyvinvointi valmentajana loistavassa tiimissä.

Kiitos teille ja kiitos 2017, otit ja annoit paljon.



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


%d bloggers like this: