Joulu on rauhoittumisen aikaa. Ei kiireen ja stressin suurvalta.

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Ei kiireen ja stressin suurvalta.

Tekemisen ja ostosten lista on pitkä tähän aikaa vuodesta. Siivota pitäisi kaapit ja kellarit, kun joulu on kerta tulossa.  Kauppa reissut ahdistavat. Väkeä on paljon joka paikassa ja kaikki on vähän huonolla tuulella. Saattaa jopa pari ärräpäätä lentää kohti kaupan työntekijää. Liikenteessä näkyy kiire holtittomalla ajotavalla ja nyrkkiä puidaan herkemmin kuin muina viikkoina.

Onko tässä mitään järkeä?

Minusta ei. Kiire ja stressi kun on aina itse hankittu olotila. Se että on tekemistä ei tee meistä stressaantuneita. Vaan kaikki pakonomainen hössötys kyllä. Se on turhaa, sillä joulu tulee ilman suursiivousta. Kyllä ne kaapit kerkeää muinakin viikkoina siivota. Ei se joulu rakennu sillä, että niskalimassa painetaan perusasioiden äärellä.

Eikö jouluna riitä perus siivous? imurointi, pölyjen pyyhkiminen, mattojen tamppaus ja tavaroiden paikoilleen laitto. Joulutoimet voi myös aloittaa hyvissä ajoin, ettei kaikki tapahdu just viime metreillä ja aattona kiukuttaa, kun väsyttää. Juodaan liikaa viiniä ja rähistään puolisolle.

Taaskaan ei mitään järkeä!

Mitäpä jos ottaisit hyvän istuma-asennon. Laitat paperille ylös oikeasti ne pakolliset asiat ja mieti jokaisen asian kohdalla jonka kirjoitat: tuleeko joulu meille, jos en tätä asiaa tee? ja jos vastaus on kyllä, vedä asia kynällä yli. Tee vain pakolliset. Osta joululahjat ensi vuonna aikaisemmin, leivo piparit hyvissä ajoin, koska ne säilyvät kyllä jouluun hyvinä, vaikkei niitä aaton aattona tekisikään.

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Perheenyhdessä oloa, joten vaali sitä. Nauti lapsen riemusta ja joululauluista. Istu sohvalla, halaa perheenjäseniä ja nauti hyvin tehdystä ruuasta. Älä juo liikaa alkoholia, sillä kukaan ei sitä kaipaa kotona.

Äläkä varsinkaan stressaa syömisestä. Sillä ei ole väliä mitä pistät suustasi alas joulun ja uuden vuoden välissä vaan sillä mitä syöt uudenvuoden ja joulun välissä.

Nauti ja rentoudu. Joulu tulee ilman stressiä ja hössötystäkin.

Hyvää ja rauhallista Joulua toivottaa Aito olo.



%d bloggers like this: